Jostakin syystä mieleeni muistui tämä vuosia sitten luomani blogi. Blogi jäi samantein hektisen elämäni jälkoihin; Aikaa ei vain ollut. En tiedä onko sitä nytkään sen enempää. Työpaikkani on vaihtunut, kotona elämä jatkuu samanlaisena vääntönä. Jestas. Jo monta vuotta.

Parantelen flunssaa, aika käy pitkäksi. Siitä syystä varmaankin tämä muistui mieleeni. Neljän seinän sisällä olo ahdistaa. Jo nämä pari päivää.. Mutta. Mieleni haluaa muutosta. Ihan koko elämääni. Tekisi niin mieli ottaa ja lähteä. Aloittaa elämäni alusta. Rakentaa elämäni ajatellen pääsääntöisesti vain minua itseäni varten ja siitä mistä pidän. - Ihmettelet todennäköisesti, että miksi et tee niin.

Niin, miksi. Se mitä olen tänne rakentanut, on vienyt vuosia. En saa mitään mukaani. Minun koti on täällä, ainakin kulissit. Kenties pelkään, että taloudellisesti tulee vaikeaa. Vaikka eihän se siitä miksikään muutu, sillä tähänkin asti olen kustantanut elämäni sekä lasteni hankinnat. Onko väärin särkeä lapsilta koti, ihan vain sen takia että minä en ole tyytyväinen elämääni. Toisekseen haaveilen siitä, että jossain vaiheessa tämä paikka olisi Mummila! Jossa ukki ja mummi elelee onnellisina ja odottelee lapsenlapsiaan vierailulle. Miten kornilta kuulostaakaan. - Muistan oman mummilani; Mummi ja ukki vuorotellen toisiaan moittimassa. Tunnelma ei aina ollut paras mahdollinen. Mutta kun ukista aika jätti, niin moittivasta ilmapiiristä huolimatta paikka ei enää tuntunut samalta. Lämpöinen mummila oli muuttunut. Tilalle oli tullut suru, joko ei lähtenyt koskaan pois. Se oli/on hyvin outoa. Vaikka mummilassa toisinaan ihan aisti puolisoiden halveksunnan, jopa vihamielisyyden toista kohtaan. Niin silti, tilanne ei muuttunut hyväksi luonnollisen poistuman kautta. Vuosia myöhemmin mummi lähti ukin luokse. Joten mummilaa ei ole enää ollenkaan.

Johtuuko tyytymättömyyteni vain omaan asenteeseeni. En halua olla tyytyväinen. Tätä olen miettinyt paljon. - En kuitenkaan usko tuohon. Minusta tuntuu siksi siltä, että olen aina elänyt jotakin muuta varten. Isäni kuoli ollessani hyvin nuori, elin maaseudulla äitini kanssa kahdestaan useita vuosia. Sisareni oli muuttanut jo omaan elämäänsä. Äitini turvautui minuun liikaa. Esti riippuvaisuudellaan minun suunnitelmat. Kävin kiltisti kouluni kotoa, enkä lähtenyt sinne minne mieleni teki. Koulun loputtua hommasin oman kämpän, jolloin äitinikin oli tehtävä ratkaisu ja muutettava perässäni kaupunkiin. Mutta omaan osoitteeseensa. Olin vapaa! - Tosin vain hetken. Rakastuin, tai ainakin kuvittelin niin. Ja tässä sitä ollaan. Loukusta toiseen. Nyt sitten haikailen elämättömän itsenäisyyteni perään. - Voi nyyh.

Ehkä olen vain liian laiska. Tai pelkuri.

Syksy tulee tuomaan muutoksen. Vanhin lapseni muuttaa opiskelemaan muualle. En halua estää hänen suunnitelmiaan mitenkään, päinvastoin. Sanoin, anna mennä vain! Sinä rakennat elämäsi niin kuin sinusta tuntuu parhaalta. Ja jos tuntuu siltä, että et pärjää "maailmalla", täällä on aina paikka sinulle. Tule takaisin, ja lähde sitten kun olet valmiimpi. Olen kasvattanut, tai ainakin pyrkinyt kasvattamaan lapseni vastuuntuntuisiksi ja tekemään oman osuutensa perheessämme. He osaavat siivota, pyykätä, leipoa, laittaa ruokaa sekä he osaavat/uskaltavat varata ajan lääkäristä jne, jne. He osaavat elää arkea. Vanhin, 15 vuotias, sanoi viime kesänä: "Osaan kokata, siivota, pyykätä ja osaan ottaa asioita selvää. Kyllä minä pärjään!" Kyllä. Kyllä hän pärjää.

http://www.youtube.com/watch?v=WfzYXN_MuwI

Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Taas perinteinen perjantai-ilta, rallin äänet kaikuu kaupungilta.
Frendi kysyy sua mukaan säätämään, mutta säädöt ne jääköön tänään.
Sulla on matkalippu toiseen maailmaan, kunhan tovin maltat olla Focuses.
Hölmö rupeis hankaluuksia haalimaan, tää mesta ei oo sun kokoses.

Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt. Älä antaudu angstin valtaan.
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt kuoleman kanssa jo vuosia nyt.
Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks.
Ettet pystynyt pitämään rotia, vaikket nyt kestä sun kotia mee eteenpäin kuin sotilas.

Mahikset on vähissä täällä, puun ja kuoren välissä päällään.
Valo paistaa tunnelin päässä, nyt sinnittele pysy kii elämässä.

Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.

Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt. Älä antaudu angstin valtaan.
Jengi pykinyt, on huolella leikkinyt kuoleman kanssa jo vuosia nyt.
Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks.
Ettet pystynyt pitämään rotia, vaikket nyt kestä sun kotia mee eteenpäin kuin sotilas.